tiistai 1. marraskuuta 2016

Kiviä ja Koruja




 Ensimmäisiä sulatuksia. N.80g kuppiin ja siinä sulateltiin Jyrki ohjeita antaen. Sulattuaan kirkaaksi ja juoksevaksi hopea kaadetiin muotiin, ja se vasta on vaikeaa, sillä neljä kertaa joutui uusimaan. Lopulta onnistui ja pikkuviilausten jälkeen happoon, josta konevalsille litistää.

Konevalsissa valsatu. Aloitetiin 2mm kanteen ja sitten 1.8mm sormuksen runkoon ja lopulta 1mm sivuihin




 Jyrkin jalokivioppitunnilla nähtiin aito aitoustodistus timantille.



 Kivikursilla taas pilkotiin kiviä. Kaikki kolme ovat itse poimittuja Lapin erämaasta.


 Tällä kertaa kokeillaan vähän muita muotoja kivien pyörähionnassa.

Ensimmäinen valmis kivi vihdoin. Olisi ollut helpompaa ja nopeampaa, jos olisi olut oikeita hiomapapereita, mutta niiden löytäminen oli hankalaa. Lopulta onnisti.


Sahattuani poron, sahasin ympyrän, jonka pyöristin. juotin poron kiinni ympyrään ja ympyrän sormukseen.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti